Pikkuyrittäjät-kesäleiri Kalliossa viikolla 24!

Pikkuyrittäjät tarjoaa lapsille elämyksiä, onnistumisen kokemuksia ja osoittaa, että mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!



Kenelle
Päiväleiri on tarkoitettu 3.–5.-luokkalaisille. Mukaan ovat tervetulleita kaikki vuosina 2003–2005 syntyneet lapset. Mahdollisuuksien mukaan otamme myös mukaan nuorempia osallistujia.

Milloin
Päiväleiri järjestetään 8.–12. kesäkuuta. Leiriaika on maanantaista torstaihin klo 9–12 ja perjantaina klo 9–15.

Missä
Päiväleiri järjestetään Kallion alueella. Ilmoitamme tarkemman leiripaikan sekä retkikohteet toukokuun aikana.

Mitä tehdään
Viikon mittaisen kesäleirin aikana kehitellään ideoista Pikkuyrityksiä - annetaan lasten ideoille siivet! Leirin aikana lapsista muodostuu tiimejä, jotka kehittelevät oman yritysidean ja toteuttavan sen. Jokainen tiimi suunnittelee Pikkuyritykselleen palvelun tai tuotteen ja niihin mm. sloganin sekä logon. Loppuhuipennuksena Pikkuyrittäjät pääsevät harjoittelemaan esiintymistaitojaan ja myymään palveluitaan tai tuotteitaan Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta Hakaniemen torilla.

Miksi osallistua
Pikkuyrittäjät-kesäleiri tarjoaa hauskaa ja hyödyllistä toimintaa lapsille hyvässä tiimihengessä yhdessä kavereiden kanssa. Leirillä innostetaan ja kannustetaan lapsia ottamaan omat ideat käyttöön ja olemaan rohkeita sekä kokeilevia. Kesäleirin aikana kehitetään lasten yrittäjyyttä, yrittäjähenkeä ja aktiivisuutta hauskoin ja kannustavin menetelmin.
Leirin aikana lapsi oivaltaa tunnistamaan omia vahvuuksiaan, hyödyntämään olemassa olevia tietojaan ja yhdistämään niitä jo opittuihin asioihin sekä ymmärtää rahankiertokulun merkityksen yhteiskunnassa.

Leiriläisen leirivarustus
Mukaan tarvitaan reipasta mieltä ja liikkumisen mahdollistava vaatetus. Annamme lisätietoja toukokuun aikana.

Leirimaksu
Pikkuyrittäjät-kesäleirimaksu on 25 euroa ja se kattaa vakuutukset, leiripaidan, pientä purtavaa (ma-to) ja lämpimän aterian perjantaina.

Ilmoitaudu tästä

Pikkuyrittäjät-kesäleirin tausta
Pikkuyrittäjät-kesäleiri on osa Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaa. Nuori Yrittäjyys (NY) vahvistaa 7–25-vuotiaiden nuorten yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia ja taloudenhallintaa - tekemällä oppien. NY on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön Junior Achievement Worldwideen. Suomessa NY-toiminta alkoi vuonna 1995.
 
 

Leiriohjaajat

Päivi Laakso
Pikkuyrittäjät projektipäällikkö
paivi@pikkuyrittajat.fi
+538 44 535 6393


”Päivi on tunnettu hymystään ja kyvystään levittää eteenpäin positiivista energiaa ja asennetta. Päivi elää Pikkuyrittäjät-kesäleirin sloganin ”Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!” mukaisesti ja toivoo, että lapset, eli Pikkuyrittäjämme oppisivat kesäleirin aikana saman asenteen elämää varten.”



Erja Anttonen
Nuori Yrittäjyys ry:n koordinaattori
erja@nuoriyrittajyys.fi
+358 44 756 2607


”Erja on kasvatusalan ammattilainen, joka on toiminut media- ja yrittäjyyskasvatuksen tehtävissä. Erjan luovaratkaisukyky ja kokemus lasten kanssa toimisesta tuo kesäleiriin positiivista tekemistä ja hulluutta.”



Mirja Anttonen
vapaaehtoinen apuohjaaja




"Mirja on iloinen ja luova käsityönopettajaopiskelija, jolla on vahva osaaminen etenkin pehmeiden materiaalien parissa työskentelystä. Innovatiivinen uusien ratkaisujen löytäminen on paras tapa oppia, ja sitä ilosanomaa Mirja toivoo voivansa ympärilleen levittää. Virheiden tekemisestä kannattaa oppia nauttimaan, sillä niistäkin oppii aina jotain uutta."