30.10.2016

¡Hola Amigos! Pikkuyrittäjät starttaa Espanjassa!

Pikkuyrittäjät-ohjelma käynnistyy Espanjan Aurinkorannikolla marraskuussa! Espanjassa on suuri suomalaisyhteisö ja paljon virkeää yritystoimintaa. Pikkuyrittäjät-ohjelma sopii erinomaisesti suomalaisen opetussuunnitelman piirissä olevaan kouluun ja lapset odottavat jo ohjelman käynnistymistä.

- Odotamme Pikkuyrittäjät-ohjelman käynnistymistä koulussamme kovasti. Kun kerroimme lapsille ohjelmasta, he olivat heti innokkaita osallistumaan ja ottamaan haasteen vastaan. Uskon, että heidän käsissään syntyy upeita pikkuyrityksiä, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Tiina Raassina-Merikanto Aurinkorannikon suomalaisesta koulusta kertoo.

Pikkuyrittäjät ovat olleet syksyn aikana aktiivisia niin kotimaassa kuin Suomen rajojen ulkopuolellakin. Syyskuussa Pikkuyrittäjät valittiin Euroopan parhaaksi yrittäjyyskasvatusohjelmaksi ja ohjelmaa esiteltiin New Yorkissa järjestetyssä EdTech -tapahtumassa. Espanjassa järjestettävän Pikkuyrittäjät-ohjelman kanssa samalla viikolla Pikkuyrittäjät on esillä Bratislavassa EU-komission SME Week-tapahtumassa.
12.03.2017

Tampereen Koskikeskuksessa Pikkuyrittäjiä 13-15.3.2017!

Tampereen Pikkuyrittäjät-iltapäiväklubien Loppuhuipennukset järjestetään Koskikeskuksessa ma-ke 13-15.3.2017 klo 11-13. Tervetuloa ostoksille!
» Lue lisää
09.01.2017

Suomen kekseliäimmät alakoululaisten yritykset palkitaan Linnanmäellä toukokuussa

Nyt etsimme ja palkitsemme aktiivisimpia mukana olevia toimijoita ja kruunaamme lukuvuoden parhaan pikkuyrityksen huikeassa "Pikkuyrittäjien luolassa", jossa kolme finalistiyritystä esittelee omat yritysideansa tuomaristolle! Loppuhuipentuma järjestetään
» Lue lisää
23.11.2016

Blogi: Pikkuyrittäjät Espanjassa

Tämä on kertomus Pikkuyrittäjät -ohjelman toteutuksesta Espanjassa, Aurinkorannikon Suomalaisessa koulussa marraskuussa 2016. Tarina päivittyy tälle sivulle päivittäin tällä viikolla. Kertojana ja ohjelman ohjaajana toimii Nuori Yrittäjyys ry:n Turo Nummi
» Lue lisää
02.11.2016

Pikkuyrittäjät kiinnosti opettajia Oppimisen Fiestassa!

Finlandiatalolla järjestetty Oppimisen Fiesta -tapahtuma keräsi suuren joukon opetusalan ammattilaisia saman katon alle. Nuori Yrittäjyys ry:n ja Pikkuyrittäjien toiminta herätti runsaasti kiinnostusta ja kahden päivän aikana yhdistyksen yrittäjyyskasvatu
» Lue lisää
30.10.2016

¡Hola Amigos! Pikkuyrittäjät starttaa Espanjassa!

Pikkuyrittäjät-ohjelma käynnistyy Espanjan Aurinkorannikolla marraskuussa! Espanjassa on suuri suomalaisyhteisö ja paljon virkeää yritystoimintaa. Pikkuyrittäjät-ohjelma sopii erinomaisesti suomalaisen opetussuunnitelman piirissä olevaan kouluun ja lapset
» Lue lisää
26.10.2016

Pikkuyrittäjät edustaa Suomea EU:n yrittäjyystapahtumassa Bratislavassa

Pikkuyrittäjien vauhdikas kansainvälinen syksy saa jatkoa kun ohjelma on esillä EU-komission järjestämän SME Week –kampanjan päätapahtumassa Bratislavassa. Kolmipäiväinen tapahtuma edistää yrittäjyyttä EU:n alueella ja kokoaa paikalle laajan joukon pieniä
» Lue lisää
18.10.2016

Tänä syksynä jo 5000 lasta mukana Pikkuyrittäjät-ohjelmassa

Pikkuyrittäjillä on ollut vauhdikas syksy. Maksutonta yrittäjyyskasvatusohjelmaa on tilattu alakouluihin ympäri Suomea jo yli 5000 lapselle. Uusia liikeideoita syntyy jatkuvasti ja samalla opitaan tärkeitä työelämän alkeita ja vuorovaikutustaitoja. 
» Lue lisää
03.10.2016

Pikkuyrittäjät kiinnosti New Yorkissa

Nuori Yrittäjyys ry:n alakouluille suunnattu, maksuton Pikkuyrittäjät –ohjelma esittäytyi Amcham Finlandin kautta New Yorkissa järjestetyssä Lift off NYC EdTech Edition ja The Future of Learning and EdTech –tapahtumissa viime viikolla.
» Lue lisää
16.09.2016

Pikkuyrittäjät valittiin Euroopan parhaaksi!

Suomalainen koulutusalan innovaatio Pikkuyrittäjät on valittu International Partnership Networkin kilpailussa Euroopan parhaaksi yrittäjyyskasvatusohjelmaksi. Joka toinen vuosi eri puolilla maailmaa järjestettävä gaala pidettiin nyt Oslossa. Kovatasoisess
» Lue lisää
14.09.2016

Pikkuyrittäjät goes New York!

Alakouluille suunnatun, maksuttoman Pikkuyrittäjät –ohjelman nousukiito jatkuu – seuraavaksi USA:ssa New York Cityssä. Pikkuyrittäjät osallistuu Amcham Finlandin kautta New Yorkissa järjestettäviin Lift off NYC EdTech Edition ja The Future of Learning and
» Lue lisää
12.09.2016

Lappeenranta vahvasti mukana Pikkuyrittäjät-ohjelmassa

Pikkuyrittäjät-ohjelma on otettu erinomaisesti vastaan Lappeenrannassa. Kaupungin kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta alueen 4. - 5. luokkien opettajat on koulutettu ohjelman vetämistä varten ja koulutuksissa Pikkuyrittäjät-kokonaisuus herätti runsaasti kii
» Lue lisää
05.09.2016

Pikkuyrittäjät-ohjelma myös teidän kouluunne?

Kouluvuosi on täydessä vauhdissa. Uudet opetussuunnitelmat houkuttelevat oppilaita mukaan ilmiöpohjaiseen oppimiseen sekä erilaisten valinnaisaineiden pariin. Pikkuyrittäjät sopii mainiosti 4-6-luokan yhteiskuntaoppiin tai valinnaisaineeksi.
» Lue lisää
05.09.2016

Pikkuyrittäjät valloittivat lavalla - haastattelivat myös presidentti Niinistöä

Pikkuyrittäjät olivat vahvasti esillä Yrittäjän päivänä Suomen Yrittäjien 20-vuotisjuhlatilaisuudessa. Tyylikkäästi pukeutuneet Pikkuyrittäjät kertoivat kuulumiset ja valottivat hieman yrittäjäjärjestön historiaa. Lopulta lavalle kutsuttiin myös tasavalla
» Lue lisää
02.09.2016

Pikkuyrittäjät ehdolla Euroopan ja maailman parhaaksi yrittäjyyskasvatus -ohjelmaksi

Nuori Yrittäjyys ry:n Pikkuyrittäjät –ohjelma on ehdolla kahden kansainvälisen yrittäjyyskasvatus –palkinnon saajaksi IPN –gaalassa Oslossa 16. syyskuuta.
» Lue lisää
29.08.2016

Pikkuyrittäjät tapaa presidentti Sauli Niinistön

Ensi maanantaina Pikkuyrittäjät nousee presidentti Sauli Niinistön kanssa samalle lavalle Finlandia-talolla. 5. syyskuuta juhlitaan Suomen Yrittäjien 20-vuotista työtä yrittäjien ja yrittäjyyden puolesta. Yrittäjän päivän pääjuhlaa vietetään Finlandia-tal
» Lue lisää
29.05.2016

Opettaja, ota käyttöön Pikkuyrittäjät -ohjelma luokkaasi kesän jälkeen

Elokuun alussa astuvat voimaan uudet opetussuunnitelman perusteet. Tuolloin myös alakouluihin ulottuu laaja-alaisen osaamisen kokonaisuus, joka sisältää työelämätaitoja ja yrittäjyyttä jo koulun alkupolulle saakka. Pikkuyrittäjät ohjelma on yhdeksän teema
» Lue lisää
05.05.2016

Pikkuyrittäjät goes Maikkari! Suomen lapsellisin ruokalista -ohjelma alkaa 29.5.

Pikkuyrittäjät seikkailevat päätähtinä Maikkarin sunnuntai-illassa alkavassa uudessa tv-sarjassa "Suomen lapsellisin ruokalista". 
» Lue lisää
20.04.2016

Pikkuyrittäjät mukana NY Uskalla Yrittää –finaalissa Helsingissä

Parhaat nuoret yrittäjät vuodelle 2016 valittiin NY Uskalla Yrittää –finaalissa Helsingissä.
» Lue lisää
01.04.2016

Tule mukaan kehittämään Pikkuyrittäjien toimintaopasta!

Uudistamme niin lapsille kuin opettajillekin suunnatut toimintaoppaamme ensi syksyksi. Haemme opettajia mukaan uudistustyöhön antamaan kommentteja ja näkemyksiä siitä, millaiset materiaalit palvelisivat parhaiten niin innokkaiden Pikkuyrittäjien kuin opet
» Lue lisää
03.02.2016

Pikkuyrittäjät laittavat pörssiyritysten johtajat tiukoille CTO-Forumin paneelissa

Pikkuyrittäjät laittavat pörssiyritysten johtajat tiukoille 16.2. järjestettävässä CTO-Forumissa Korjaamolla. Kutsuvierastilaisuuteen on osallistumassa yli sata elinkeinoelämän vaikuttajaa startupeista isoihin konserneihin. Tilaisuudessa paljastetaan ja p
» Lue lisää
20.01.2016

Pikkuyrittäjät Educa 2016 -tapahtumassa

Suomen johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa järjestetään 29.-30.1.2016 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman korkeatasoiset luennot sekä laadukas näyttely kokoavat alan ammattilaiset yhteen jo 21. kertaa. Pikkuyrittäjät jalkautuvat myös tapa
» Lue lisää
28.11.2015

Naantalin Pikkuyrittäjät Joulukadun avajaisten valopilkkuina

Naantalin Pikkuyrittäjät klubi huipentui torstai-iltana Joulukadun avajaisten yhteydessä. Aamupäivän sadetihku oli kaikonnut ja myyntitiskit notkuivat Pikkuyrittäjien valmistamia tuotteita: koruja, leivoksia, pipareita ja kortteja. Kauppa kävi hyvin ja mo
» Lue lisää
17.11.2015

Pikkuyrittäjät hurmasivat Slushissa

Pikkuyrittäjät olivat vahvasti mukana Helsingissä järjestetyssä kansainvälisessä teknologia- ja kasvuyritystapahtumassa Slushissa. Vuodesta 2008 asti järjestetty tapahtuma on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmäksi alan tapahtumaksi, joka kerää startup
» Lue lisää
28.10.2015

Verottaja linjasi Pikkuyrittäjien toimintaa verotuksen näkökulmasta

Verottaja on linjannut sitä, miten Pikkuyrittäjät-toiminnasta saatuja myyntituloja käsitellään verotuksessa. Yhteistyössä Verottajan kanssa on nyt linjattu, että Pikkuyrittäjät on itsenäistä tulonhankkimistoimintaa, jota voidaan harjoittaa ilman varsinais
» Lue lisää
26.10.2015

”Yrittäjät eivät ole nössöjä”

Yrittäjäsanomat vieraili Pikkuyrittäjät klubilla ja tutustui kuuteen mielenkiintoiseen pikkuyritykseen. Liikeideat vaihtelivat herkuista koruihin ja lämäritutkasta opetusvideoihin. Toimittajat haastattelivat kolmea innokasta Pikkuyrittäjää ja kyselivät mi
» Lue lisää
22.10.2015

Helsingin englantilaisessa koulussa starttaa kaksi klubia!

Helsingin englantilaisessa koulussa käynnistyy kaksi Pikkuyrittäjät klubia tiistaina 27.10.2015. Suuren kiinnostuksen johdosta yli 50 innostunutta Pikkuyrittäjää jaetaan kahteen ryhmään. Tiedossa on jälleen varmasti mielenkiintoisia pikkuyrityksiä ja varm
» Lue lisää
22.09.2015

Kivimäen klubi huipentuu Kauppakeskus Myyrmannissa

Syksyn ensimmäinen Pikkuyrittäjät klubi käynnistyi elokuussa Kivimäen koulussa Vantaalla. Koulutuntien sisään vietyyn klubiin osallistuu koko koulun 4 C luokka, joka kerää samalla varoja luokkaretkeä varten. Ryhmä sai ensimmäisenä käyttöön Pikkuyrittäjien
» Lue lisää
04.08.2015

Pikkuyrittäjät hakee klubiohjaajia

Auta lapsia löytämään omat vahvuutensa. Haluamme osoittaa,että mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Etsimme ja koulutamme ohjaajia Pikkuyrittäjät-klubeille. Oletko aktiivinen, oma-aloitteinen ja idearikas tyyppi? Haluatko kokeilla taitojasi
» Lue lisää
27.07.2015

Hieman erilainen koulupäivä

Latokartanon peruskoulussa järjestettiin markkinapäivä pe 22.5. Koko koulu oli valmistellut tapahtumaa Pikkuyrittäjät-klubimateriaalien avulla.
» Lue lisää
10.06.2015

Pikkuyrittäjät ideoivat kesäleirillä kierrätysmateriaaleista uusia tuotteita

Hakaniemen metroaseman Taidelinjalla riittää tällä viikolla vilinää. 10–12-vuotiaat lapset ideoivat viikon mittaisella Pikkuyrittäjät-kesäleirillä yrityksilleen tuotteita kierrätysmateriaaleista. Materiaaleina ovat mm. napit, klemmarit, kankaat ja palapel
» Lue lisää
18.05.2015

Pikkuyrittäjät ensimmäistä kertaa ravintolapäivässä omalla myyntikojullaan

Taivallahden Pikkuyrittäjät-klubi osallistui ravintolapäivään. Kaikki saivat positiivisen ensimmäisen kokemuksen ravintolayrittäjinä.
» Lue lisää
13.05.2015

Vilskettä Hiidiksen käytävillä

Hiidenkiven peruskoululla kauppa kävi vilkkaasti sekä pienten että isojen välitunneilla. Myyntiajan lähestyessä loppuaan yritys myydä viimeisiä tuotteita kävi yhtä äänekkääksi kuin entisaikain torimyynti.
» Lue lisää
08.05.2015

Kingit myynnit Kunggårdilla

Espoon Kurttilassa Kauklahden vieressä on söötti pieni kyläkoulu, jossa syntyi neljä Pikkuyritystä. Nämä yritykset pääsivät myyntipuuhiin vappuaattona, kun koululla vietettiin Scenen är din -päivää.
» Lue lisää
08.05.2015

Torpparinmäen myyntitykit ottivat äänestäjät haltuun

Torpparinmäen Pikkuyrittäjät-klubin loppuhuipennus pidettiin menestyksellisesti eduskuntavaalien äänestyspäivänä. Pikkuyrittäjien vaalikahviossa äänestäjät saivat nauttia herkuista ja viedä kotiin mukanaan kukkakimppujakin.
» Lue lisää
27.04.2015

Useat yritykset lähteneet Pikkuyrittäjien matkaan!

Pikkuyrittäjien joukkorahoituskampanja on vauhdissa. Haluamme jo tässä kohtaa kiittää kaikkia mukaan lähteneitä yrityksiä ja kannustaa myös uusia toimijoita mukaan tukemaan tärkeää asiaa!
» Lue lisää
22.04.2015

Laajalahden klubi huipentui Sellossa - katso video

Pikkuyrittäjien Laajalahden klubi huipentui keskiviikkona 22.4. Kauppakeskus Sellossa Espoon Leppävaarassa. Kauppa kävi erinomaisesti ja itse ideoimaansa korttipeliä myynyt Tee se -yrityksen pelit loppuivat jo ensimmäisen tunnin aikana. Myös koruja myynee
» Lue lisää
22.04.2015

Pikkuyrittäjien kesäleiri Kalliossa viikolla 24

Viikon mittaisen kesäleirin aikana kehitellään ideoista Pikkuyrityksiä - annetaan lasten ideoille siivet! Leirin aikana lapsista muodostuu tiimejä, jotka kehittelevät oman yritysidean ja toteuttavan sen. Jokainen tiimi suunnittelee Pikkuyritykselleen palv
» Lue lisää
09.04.2015

Pikkuyrittäjien joukkorahoituskampanja käynnistyi!

Olemme käynnistäneet joukkorahoituskampanjan, jonka myötä haemme rahoitusta toiminnan kehittämiselle ja laajentamiselle. Tavoitteenamme on avata syksyllä uusia klubeja ympäri Suomea ja saada toimintaan mukaan innokkaita ja aktiivisia ohjaajia.
» Lue lisää
06.04.2015

Pikkuyrittäjät mukana Uskalla yrittää -finaalissa 14. - 15.4.

NY Uskalla Yrittää -finaali kokoaa Suomen yritteliäimmät 15–20-vuotiaat Helsinkiin esittelemään yrityksiään, myymään tuotteitaan ja palveluitaan sekä kisaamaan NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman voitosta ja edustuspaikasta Euroopan mestaruuskilpailuissa. Finaa
» Lue lisää
01.04.2015

Hämeenlinnan klubi oli menestys!

Pikkuyrittäjien ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolinen klubi järjestettiin Hämeenlinnassa.
» Lue lisää
19.03.2015

Lohjan Pikkuyrittäjät

Lohjan Ristin ja Tytyrin kouluilla oli vuoden 2015 ensimmäiset Pikkuyrittäjät-klubit.
» Lue lisää
29.08.2014

Pikkuyrittäjät kasvaa!

Päivi Laakso aloitti työskentelyn Pikkuyrittäjissä elokuun puolessa välissä.
» Lue lisää
13.05.2014

Pikkuyrittäjät Hilla ja Sanni Ruusun Päivä -messuilla, Helsinki Bio Rex

Naisyrittäjyyskeskus ry ja Suomen Yrittäjänaiset ry järjestävät perinteisen keväisen Ruusun Päivän seminaarin ja verkostoitumistapahtuman Helsingissä Bio Rexissä klo 12-18. Pikkuyrittäjät mukana omalla ständillään ja paikalla nuoret Pikkuyrittäjät Hilla j
» Lue lisää
19.03.2014

Pikkuyrittäjät Oma Yritys -tapahtumassa

Pikkuyrittäjät ovat esillä Kotisivukoneen puheenvuorolla klo 10:10-10:30. Aiheena "Lapset yrittäjinä - Pikkuyrittäjät laittoivat kotisivut kuntoon Kotisivukoneella".
» Lue lisää
04.02.2014

Pikkuyrittäjät-pilottiryhmän loppuhuipentuma

» Lue lisää
27.01.2014

Klubi herätti kiinostusta Educamessuilla, joten uusia klubiohjaajia tarvitaan!

Pikkuyrittäjät-klubi herätti kävijöiden mielenkiinnon ja vahvisti jälleen näkemystämme siitä, että tällaiselle toiminnalle on kysyntää. Lasten ja nuorten tulevaisuus on ollut keskustelunaiheena jo pidemmän aikaa eri medioissa. Messuilla ratkaisuja tähän k
» Lue lisää
» Lisää Uutisia